Sukututkimussivuston mainos vilahtaa televisiossa yhä useammin – mitä ihmettä ajattelee moni? Samaiselta sivustolta löytyy tieto, että heillä on jo 2 miljardia sukupuuprofiilia ja 6,9 miljardia nimeä rekistereissään. Kuulostaa aikamoiselta määrältä!? Ja miksi ihmeessä antiikki-, design- ja taideasiantuntija pohtii tätä?
Pikainen kysely ystäväpiirissä vahvistaa epäilyn, monet tuntuvat olevan kiinnostuneita perheensä historiasta ja juuristaan eli sukututkimuksesta. Kiinnostus on herännyt syystä tai toisesta. Kipinä on ehkä saatu kun on peritty esineistöä tai kun on haluttu selvittää suvussa esiintyvien perinnöllisten sairauksien alkuperää ja laajuutta tai halutaan ymmärtää omia ominaispiirteitä. Ihan uteliaisuuttaankin sitä voi harrastaa.
Nykyään sukututkimus on helpottunut huomattavasti niistä ajoista jolloin ainoa mahdollisuus saada tietoa oli käydä tutkimassa kirkonkirjoja virka-aikana.
Arkistoja digitalisoidaan ja monet ovat ahkeroineet sukututkimuksen parissa pitkään. Nämä tiedot ovat nykyään suhteellisen helposti ja nopeasti saatavilla, joten sukupuun rakentaminen sujuu monesti jopa aika nopeasti. Se ei tietysti poista sitä vastuuta, joka on kaikilla tutkijoilla suhtautua lähteisiin kriittisesti ja tutkimuseettisesti.
Lisänsä asiaan vielä tuo dna-tutkimus, jonka pääasiallisena tehtävänä on vahvistaa jo tutkittua tai antaa osviittaa siitä mistä ehkä kannattaa tutkia. Aikaa ja rahaa siihen voi tietysti käyttää määräämättömästi.
Syy miksi minua tämä kiinnostaa on, että olen tietysti itse antanut asialle pikkusormen ja huomannut sen vieneen koko käden. Ammatillisesti näen sukututkimuksessa suuren mahdollisuuden antiikin- designin- ja taiteen kohdalla. Nykyään esineet joiden vaiheet pystytään osoittamaan ovat myynnillisesti paljon parempia kun ne joiden osalta se tieto uupuu. Sitä paitsi itselle on paljon mielenkiintoisempaa omistaa jokin esine kun sen vaiheet tunnetaan.
Mikäli sukututkimuksesta vielä laaditaan sukukronikka pelkän sukutaulun sijaan, niin tieto avautuu helposti jopa sellaiselle jota asia ei kiinnosta.