Kuka on Georges von Swetlik kysyvät jopa monet taiteen harrastajat? Muutamia hänen töitään oli kaupan syksyn huutokaupoissa ja ne myivät erinomaisesti.
Jotta Swetlik-problematiikkaa, eli sitä ettei suuri yleisö tunne häntä ainakaan vielä, voi punnita, on syytä ensin miettiä, mistä taiteilijan tunnettuus ja taideteosten hinnat oikein koostuvat? Miksi joistain tulee tunnettuja ja myyviä nimitaiteilijoita? Miksi toiset jäävät lahjakkuudestaan huolimatta tuntemattomiksi?
Hieman kärjistetysti sanottuna, taiteilijaa voi verrata tuotemerkkiin. Tunnettu, hyväksi koettu ja haluttu tuote myy. Moni taiteilija ei ole historiallisesti tarkasteltuna saavuttanut suurta suosiota elinaikanaan. Tästä ryhmästä täytyy kuitenkin jättää pois muutamat nykytaiteilijat, joilla on lähes rokkitähden status ja sen mukaiset tulot. Yleensä taiteilijat ovat eläneet niukkuudessa ja toteuttavat taiteellista paloaan. Mentorini opetti minulle, että hyvän taiteilijan erottaa tusinataiteilijasta aivan helposti siten, että hyvä taiteilija on niin omintakeinen, että hänen työnsä erottuu ja hänen tyylinsä tunnistaa jo sadan metrin päästä. Taide on myös pitkälti makuasia, josta ei tunnetusti sovi kiistellä.
Georges von Swetlikin kohdalla täyttyvät nämä määreet helposti, hän on taiteilijana muista erottuva, hänellä on tunnistettava tyyli ja erinomainen tekniikka.
Yleensä taiteilijoiden teoksista syntyy nk. hintakuva saavutettujen myyntien tai noteerausten perusteella. Sitä voi verrata vaikka pörssikurssiin sillä erotuksella että taiteella on myös muita mielihyvään vaikuttavia ulottuvuuksia. Ammattilaiset käyttävät hinnoittelussaan mm. erilaisia hinta-tietokantoja, jotka luotaavat saavutettuja hintoja ympäri maailman. Jälleenmyyntimarkkinat siis nojaavat niihin. Jos noteerauksia ei ole, ei ole myöskään tarkkaa hintakuvaa. Syitä noteerausten puuttumiseen voi olla monia kuten, että teokset ovat sukulaisten hallussa ja niistä ei ole haluttu luopua.
Tämä noteerausten puuttuminen aiheuttaa monenmoista epävarmuutta ja markkinoilla negatiivisen kierteen. Käytännössä se tarkoittaa, että myyjät eivät tiedä tarjota taitelijan teoksia myytäviksi, niitä ei löydy jälleenmyyntimarkkinoilta, koska niissä ei nähdä kaupallista potentiaalia.
Swetlikin kohdalla kompastuskivi lienee ollut juuri siinä, ettei ole ollut hintakuvaa. Hänen teoksiaan on ollut kaupan hyvin vähän ennen vuotta 2010. Ne muutamat teokset jotka ovat olleet myynnissä ennen sitä, ovat lisäksi olleet kaupan Ruotsissa, joten ei ole ihme, ettei kotimainen yleisö ole häneen tutustunut aiemmin. Swetlik elätti itsensä pitkälti muotokuvamaalarina ja tästä syystä hänen vapaa taiteellinen tuotantonsa on myös pienehkö.
Taiteilijan tunteneet ovat kuitenkin olleet vakuuttuneita hänen erityisyydestään, jo Georges von Swetlikin elinaikana, jopa Gösta Serlachius tuki häntä.
Siksi soitin Mäntässä sijaitsevan Serlachiuksen taidemuseon johtajalle Pauli Sivoselle ja kysyin heidän suunnitelmistaan koskien von Swetlikiä. Pauli Sivonen kertoi, että museon pysyvässä näyttelyssä on juuri siitä syystä esillä Swetlikin töitä koska Serlachius oli hänen tukijansa. Museolla ei ole suunnitelmissa pitää taiteilijan yksityisnäyttelyä, koska Raaseporissa ja Ahvenanmaalla on vastikään pidetty erittäin edustavat näyttelyt.
Niiden takana on von Swetlikin oppilas, itsekin taiteilija Riggert Munsterhjelm, joka haluaa tehdä unholaan jäänyttä mestaria tunnetuksi.
Lienee siis syytä hieman esitellä taiteilijaa nimeltä Georges von Swetilk (1912-1991). Hän syntyi Pietarissa upseeriperheeseen. Venäjän vallankumouksen myötä perhe muutti ensin Turkin Konstantinopoliin ja sieltä Suomeen.
Swetlik oli kiinnostunut historiasta, mutta hänellä ei ollut varaa opintoihin. Hän aloitti maalaamisen verrattain nuorella iällä ja päätti ryhtyä taiteilijaksi vierailtuaan Valamossa. Kesät 1929 ja 1930 hän vietti siellä maalaten sisäkuvia, maisemia ja munkkien muotokuvia.
Georges von Swetlik varttui venäläisälymystön kulttuuripiireissä ja kohtasi sitä kautta Ilja Repinin joka tarjoutui opettamaan häntä. Poikkeuksellisen lahjakkuuden huomasi myös Akseli Gallen-Kallela. Oppi-isä Repin kuoli vuonna 1930 ja Gallen-Kallela vuonna 1931. Mesenaatti Gösta Serlachiuksen myötävaikuttamana hän matkusti Pariisiin opiskelemaan Académie Colarossiin espanjalaisia, italialaisia ja hollantilaisia mestareita. 1930-luvulla hän ryhtyi ottamaan vastaan Serlachiuksen välittämiä muotokuvatilauksia. Hän maalasi lukuisia maamme merkittäviä talous- ja kulttuurielämän vaikuttajia.
Vapaata taiteellista tuotantoaan hän toteutti maalaamalla sisäkuvia ja maisemia. 1950-luvulla hän koki myös abstraktin kauden. Vaikka taiteilijan teemat perustuvat klassiseen taiteeseen, niin hän loi jatkuvasti uutta. Hänen tärkein aiheensa oli Viisaat ja tyhmät neitsyet – ihmishahmot kylpevät inhimillisyyden valossa.
Swetlik kehitti myös oman sovelluksen munaöljytemperatekniikasta.
Vaikka Georges von Swetlik ei mielellään pitänyt näyttelyitä, on hänen töitään ollut, pääasiassa postuumisti, esillä näyttelyissä Raaseporissa, Pariisissa. Moskovassa ja Maarianhaminassa.
Georges von Swetlik eli ja vaikutti Helsingissä, Ruotsissa ja Tammisaaren tienoilla. Suomen kansalaisuuden hän sai 1950-luvulla.
Pieni keräilijöiden piiri on hiljalleen alkanut syntyä von Swetlikin jättämän taiteellisen perinnön ympärille. Syksyn myyntitulokset ovat todella rohkaisevia jatkon suhteen.
Maamme taidemarkkinat tarvitsisivat myös nyt kipeästi uusia tähtiä. Arvotaiteen jälleenmyyntitilastot ovat nimittäin karua luettavaa ja tulevat alaa koskevat uutiset todella surullisia
Syitä siihen täytyy pohtia syvällisemmin joku kerta. Mutta nopeasti tulee mieleen, että yllättävää, todella yllättävää on, että taiteesta, taiteilijoista ja taiteen hinnoista kirjoitetaan aiempaa vähemmän – se on vähintäänkin outoa, kun ajattelee miten suurta suosiota alan tv-ohjelmat nauttivat katsojien keskuudessa. Tätä väittämää täytyy tarkentaa siten, että kyllä myyntiennätykset aina ylittävät uutiskynnyksen. Ne ovat kuitenkin taloudellisessa taantumassa harvinaisia ja antavat taiteesta ja markkinoista hieman vääristyneen kuvan. Taide on paljon muuta kuin myyntiennätykset! Uusia suuruuksia ei synny ilman suuren yleisön vaikutusta.
Tieto on tässäkin tapauksessa valtaa ja sitä pitäisi jakaa pyyteettömästi sekä jokaisen omalta osaltaan kartuttaa. Museoiden tehtävänä on kasvattaa kansalaisia tuntemaan oma kulttuuri, tehdä sitä tunnetuksi ja avata uusia näkökohtia. Museot ovat pääsääntöisesti onnistuneet tehtävässään hyvin. Kaikkea vastuuta ei tosin yksilö voi sysätä valtiovallalle. Itsensä kehittäminen, oman sosiaalisen pääoman kartuttaminen, hyvät käytöstavat ja yleissivistys ovat osa-alueita, joiden tiedetään tieteellisesti vaikuttavan ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ja juuri siinä piilee antiikin, designin ja taiteen merkitys!
WWW.MARIAEKMANKOLARI.COM 