Globaalit taidemarkkinat ovat sangen lavea käsite. Lähes kaikissa maissa oman maan taiteilijat osataan kulttuurisesti parhaiten ja siltä perustalta kumpuaa myös teosten, tässä tapauksessa, rahallinen arvostus. Hyvin pieni joukko taiteilijoita kohoaa sen luokan maailmanmaineeseen, että ovat kurantteja kaikilla mantereilla.
Näiden arvostusten hahmottamista helpottavat tilastot. Artprice.com on vuodesta 1992 lähtien koonnut aluksi arvotaiteen ja myöhemmin kaiken julkisesti kaupatun taiteen tietokantaan. Tietotekniikan parannuttua tästä tietokannasta on saatu yhä enemmän avainlukuja, jotka kertovat hyvin mielenkiintoisia asioita taidemarkkinoilta.
Numeroita katsoessa pitää toki muistaa, että teokset ovat usein uniikkeja. Taiteilijat eivät ole myöskään koneita, vaan luovia ihmisiä, joilla on hyviä ja huonoja päiviä. Teosten arvostukseen vaikuttaa moni asia. Tietyn taiteilijan taideteoksia pitäisi olla tarjolla sen verran, että ostajilla pysyy taiteilija ja teosten hintakuva mielessä, mutta riittävän vähän, jottei synny mielikuvaa ylisuuresta tarjonnasta.
Taidemarkkinoiden koko
Arvotaiteen liikevaihto vuonna 2017 oli 14,9 miljardia US dollaria. Lisäystä oli 20% edelliseen vuoteen verrattuna.
Tekijöitä, jotka vaikuttavat markkinoiden kehittymiseen ovat taloudelliset suhdanteet ja ne korreloivat pörssikurssien kanssa hyvin voimakkaasti. Varsinkin pörssiosakkeista saatavat runsaat osingot kasvattavat taide- ja antiikkimarkkinoita. Taidetta ostetaan, kun on ylimääräistä sukanvarressa, siihen ei käytetä viimeisiä ruokarahoja. Suhdanneherkkyydestä kertoo, että vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla markkinat kasvoivat 9% ja vuoden jälkimmäisellä 32%. Nämä luvut noudattelevat hämmästyttävän paljon Dow Jones-indexin kehitystä Yhdysvalloissa ja Saksan Dax-indexin liikkeitä.
Maailmanlaajuisesti teoksia kaupattiin vuonna 2017 yhteensä 502.900 teosta määrällisesti lisäystä on 3% edelliseen vuoteen verrattuna. Myymättä jäi keskimäärin 34% teoksista (vuonna 2016 luku oli 36%).
Vuoden kohokohta oli Leonardo da Vincin teoksen Salvator Mundin myynti 450 miljoonalla US dollarilla. Tämä siirsi uudeksi ”unelmavirstanpylvääksi” miljardin dollarin rajan yhdelle teokselle.
Suurimmat taidemarkkinat
Kiina on tällä hetkellä suurin, siellä arvotaiteen liikevaihto oli viime vuonna 5,1 miljardia US dollaria ja se tarkoittaa 34,2 % markkinoista. Yhdysvallat on hyvin lähellä 4,9 miljardin US dollarin liikevaihdolla ja 32,8% markkinaosuudella. Kiinassa kasvu oli kuitenkin maltillisempaa ja jäi 7% kun taas Yhdysvalloissa kasvua oli huimat 42%.
Euroopassa kasvukeskus oli ylivoimaisesti Ranska, jossa nousua oli 35%. Englanti jäi 18% ja Saksa 12% kasvuun. Suuria lukuja nämäkin, jotka korreloivat yllättävän tarkasti rahamarkkinoiden liikkeisiin.
Alan suurimmat toimijat
Englannissa vuonna 1766 perustetulla Christies’llä on pääkonttori Lontoossa ja 12 huutokauppahuonetta ympäri maailman sekä toimistoja ja edustajia hyvin monessa maassa. Pääomistaja on nykyään ranskalainen.
Englannissa vuonna 1744 perustetulla Sotheby’sllä on pääkonttori New Yorkissa ja 9 huutokauppahuonetta sekä toimintaa 40 maassa. Pääomistaja on kiinalainen vakuutusyhtiö.
Valtionyhtiö Poly Auctions on perustettu vuonna 2012 Hongkongiin ja sillä on kaksi huutokauppahuonetta.
China Guardian on perustettu vuonna 1993 Pekingiin. Yrityksellä on kahdeksan huutokauppahuonetta pääosin Kiinassa. Yritys omistaa neljänneksen kiinalaisesta vakuutusyhtiöstä, joka on Sotheby’sin pääomistaja.
Phillips on perustettu Lontoossa vuonna 1796 ja sillä on yhdeksän huutokauppahuonetta maailman metropoleissa. Pääomistaja on venäläinen Mercury group, joka edustaa luksusbrändejä kuten Ferrari, Bently, Armani, Breitling, Chopard, Faberge ja Tiffanyä Venäjällä.
Euroopasta löytyy lisäksi kaksi menestyvää huutokauppakamaria:
Itävaltalainen Dorotheum, joka on perustettu vuonna 1707 Wieniin, jossa myös sen huutokaupat pidetään. Yrityksellä on 7 edustustoa Euroopassa. Yritys on yhä itävaltalaisomistuksessa. Liikevaihdoltaan 13. suurin huutokauppayritys maailmassa.
Artcurial on perustettu vuonna 2001 Pariisiin. Huutokaupat pidetään pääasiassa Pariisissa ja Monacossa. Yritys kuuluu ranskalaiseen Dassault Groupiin, joka on tunnettu hävittäjistään, Le Fiagro lehdestään ja kiinteistövälitystoiminnastaan. Liikevaihdoltaan 14. suurin alan yritys maailmassa.
Vuoden 2017 kalleimmat taideteokset
Myytiin New Yorkissa, Pekingissä, Lontoossa ja Hongkongissa
Viisi kalleinta teosta olivat:
Omat ennätyksensä tekivät myös taiteilijat Zao Wou-Ki, Marc Chagall ja Constantin Brancusi.
Lähde: Artprice.com