Impressionisti Santeri Salokiven ennen näkemättömiä teoksia on esillä näyttelyssä, joka pidetään Galerie Donnerilla Helsingissä 20.5−8.6 2018. Se on avoinna päivittäin klo 12-18.
Teokset löytyivät vuonna 2017 eräästä varastosta kuolinpesän selvityksen yhteydessä. Ne olivat olleet varastoituna ja lähes unohdettuina 77 vuotta eli vuodesta 1940, jolloin taiteilija kuoli.
Turkulaissyntyinen taidemaalari Santeri Salokivi (1886−1940) kuuluu Suomen taiteen suuriin ja kansainvälisiin nimiin. Hän maalasi ja opiskeli pääasiassa Pariisissa, Venetsiassa ja Münchenissä. Kesät hän vietti aina kotimaassaan, jossa valo ja varjot olivat tähän vuodenaikaan parhaimmillaan. Salokivi oli vähäisestä koulunkäynnistään huolimatta hyvin sivistynyt henkilö, joka ammensi luovuuttaan kirjallisuudesta, musiikista ja museoista. Louvren kokoelmatkin hän tunsi läpikotaisin.Santeri Salokiven valoisuus ja elämänmyönteisyys heijastui hänen taiteeseen. Taidemaalari ja -kriitikko Sigrid Schauman luonnehti elävästä väripaletistaan tunnettua Salokiveä aurinkolaulajaksi, taiteilija Eero Snellman taas synnynnäiseksi impressionistiksi.
Tässä voit tutustua Santeri Salokiveen:
Vuosi 2018 on Santeri Salokiven perinnön kannalta tärkeä. Paitsi että Salokivi on elokuuhun saakka esillä HAMissa pidettävässä Air de Paris-näyttelyssä, Turun taidemuseo avaa syyskuussa Salokiven ja hänen taiteilijatovereidensa uraa esittelevän näyttelyn. Näiden tapahtumien lomassa Galerie Donnerilla esitellään toukokuussa yleisölle Salokiven töitä, jotka jäivät hänen ateljeehensa vuonna 1940 kun hän menehtyi. Niiden joukossa on valmiita öljyvärimaalauksia, piirustuksia, vesiväritöitä, muotokuvia, grafiikkaa ja keskeneräisiä luonnoksia sekä harjoitelmia.
-Työhöni kuuluu tärkeänä osana kuolinpesien arvioinnit ja realisoinnit. Tämä tapaus on oiva esimerkki siitä, miten käy, jos pesänselvittämisen yhteydessä henkilökohtaisten esineiden perkaamista lykätään. Asia viivästyy, se unohtuu ja lopulta esineet hautautuvat muun alle. On suoranainen ihme, että tämä kokonaisuus on selvinnyt tähän päivään ja että se ylipäätänsä löytyi, sanoo Maria Ekman-Kolari, joka löysi teokset.
Galerie Donner, jossa teokset ovat esillä, on yksi maamme vanhimmista ja perinteikkäimmistä antiikkiliikkeistä, joka on erikoistunut klassiseen antiikkiin ja erityisesti 1700-lukuun.
-Kohti abstraktiota liukuva moderniotteinen impressionismi kultakaudelta sopii upeasti klassisen esineistön kanssa, sanoo Arthur Aminoff, joka omistaa Galerie Donnerin. -Liikkeeni on ollut suljettuna pitkäksi venyneen putkiremontin ajan ja olen todella iloinen, että voin avata sen loppukeväällä aurinkoisissa merkeissä. Aurinkolaulaja Salokivi saa loistaa liikkeessä ja oikea aurinko liikkeen ulkopuolella, jatkaa Aminoff.
-Lisäksi Galerie Donnerilla on jatkossa tarkoitus lisätä taiteen määrää ja järjestää erikoisnäyttelyitä sekä tapahtumia siihen liittyen, hän kertoo.
-Olemme Arthur Aminoffin kanssa tehneet paljon yhteistyötä vuosikymmenet ja lisäksi taiteilija lukeutuu kummankin suosikkeihin, joten on enemmän, kuin luonnollista, että tämä näyttely tehdään yhdessä, Ekman-Kolari sanoo.
– Santeri Salokivi on maamme tärkein ja kansainvälisin impressionisti, olemme iloisia saadessamme esitellä häntä taas laajemmin Galerie Donnerin uudistetuissa tiloissa, Maria päättää.
Santeri Salokivestä on kirjattu suuri määrä tarinoita:
” Sydämen hyvyys asettaa ihmiselle vapauden rajat – sopii hyvin isään, joka vaatimattomasta syntyperästään huolimatta liikkui kun kala vedessä kaikenlaisissa piireissä ja viihtyi niin nuorten kuin vanhojenkin parissa kansallisuudesta riippumatta. Hänellä oli todella verraton kyky tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin. Uskon sen johtuvan siitä, että hän vaistonvaraisesti löysi jokaisessa ihmisessä piilevän lämmön ja sai ihmiset vapautumaan seurassaan, niin että heidän parhaimmat ja persoonallisimmat puolensa pääsivät esiin.”
Dalila Salokivi-Kavaleff 1996. Luotu hetkessä. s.22. Otava
Eräänä aamuna isä oli loistavalla tuulella ja työ sujui, hän vihelsi Beethovenin viulukonserton kokonaisuudessaan ehkä loistokkaammin kuin koskaan ennen. Silloin soi ovikello. Isä meni avaamaan, ja ovella seisoi hänen vanha ystävänsä Selim Palmgren, joka kysyi innokkaana. ”Mikä levytys sinulla oikein on ? Kuulin kyllä portaisiin, että olivat Kreislerin kadensseja, mutta kuka ihmeessä soittaa? ” Isä vihelsi uudelleen muutaman tahdin konsertosta. ”Tuhannen tulimmaista”, Selim sanoi. ”Ainahan minä olen sanonut, että sinulla on absoluuttinen sävelkorva, mutta en sentään kuvitellut, että pystyt tuollaiseen. Sinähän voisit mennä sirkukseen esittämään viulukonserttoja ilman viulua”.
”Roomassa hän joutui romanttisella tavalla myös erääseen toiseen tuttavuussuhteeseen. Nuorukaisen laiha rahavarasto uhkasi alinomaa tyrehtyä, ja luvattu rahalähetys viipyi. Tilanne oli masentava, ja maalari kulki eräänä iltana synkissä ajatuksissa, kun yht’äkkiä iloiset napolilaiset laulut houkuttelivat hänet erääseen kahvilaan. Hän tilasi lasin moscatoa, ja kun musiikki oli vaiennut, ja eräs musikanteista kiersi keräämässä raha lakkiinsa, heitti Salokivi viimeisen soldinsa siihen, pyytäen sammalla saada lainata mandoliinia. Hän soitti tunnetun suomalaisen kansanlaulun, ja kesken kättentaputusten, jotka seurasivat hänen esitystään, tuli eräs hyvin puettu nuori mies hänen luokseen ja kysyi oliko hän suomalainen. Hän oli jo silloin arvossa pidetty suomalainen kirjailija Joel Lehtonen, joka nyt ilmestyi kuin kaitselmuksen lähettämänä, ja ilta päättyi ystävyyteen 19-vuotiaan taidemaalarin ja joitakin vuosia vanhemman kirjailijan välillä, ystävyyteen, jonka piti syventyä ja kestää läpi elämän.”
Majsi Salokivi, 1945. Salokivi. S. 15. WSOY
”Ei minun mieleni tee mitään taulua, teosta maalata – haluan vain opiskella, piirustaa ja maalata alastoman mukaan – tulehan joskus mieleeni että olisipa aika koittaa, mutta sitte siihen tulee heti vastaus: mitä turhia vielä tuumit – opi ensin jotta taidat jotain, pian sitte itte luot! En tiedä miten voin Suomessa olla, kun olen tottunut täällä alastomiin malleihin, ja suurin osa aiheistani vaatii juuri niitä, mutta Turkuhan mene eteenpäin, niin ehkä siellä saa ilmoittaa lehdissä.
Mieleni tekisi kylläkin maalata aihe, jonka luonnoksen Helsingissä möin (tyttö kun seisoo tuulessa alastomana rannalla) ja olenkin mallin mukaan piirtänyt asennon, mutta en hyväksyisi kuitenkaan sellaista, johon ateljeessa olen ajatellut värit – tahdon luonnossa, ulkona auringon paisteessa maalata, ja siksi minun tulee se jättää, ja samoin monta aihetta toistaiseksi-.”
Majsi Salokivi, 1945. Salokivi. S. 18. WSOY
”Santeri Salokivi ”lauloi aurinkolauluja” koko olemuksellaankin, sillä hän säilytti koko elämänsä ajan lapsenmielensä sanan raamatullisesti myönteisessä merkityksessä.”
Hertta Tirranen, 1955. Suomen taiteilijoita Alwar Cawénista Wäinö Aaltoseen Elämkertoja. S. 20. Werner Söderström Osakeyhtiö
”Lehtimiehet olivat häntä vastassa etenkin silloin, kun hän astui maihin synnyinkaupunkinsa Turun satamassa, sillä hän oli niitä taiteilijoita, joista helposti sai hauskan, pakinamaisen reportaasin, ja pakinpalstoilla ikuistettiin moneen kertaan hänen juttunsa ja hänen impulsiiviset, viattoman innokkaat voimasanansa ”voi saakuli” ja ”jeekulin hauskaa”.
Hertta Tirranen, 1955. Suomen taiteilijoita Alwar Cawénista Wäinö Aaltoseen Elämkertoja. S. 25. Werner Söderström Osakeyhtiö
”Suuren maineen sai myös juttu uimaretkestä Lidoon. Prof. Axel Haartmanin kuvaaman se kuuluu seuraavasti: Eräänä kauniina kesäpäivänä kuumuus houkutteli hänet Venetsiasta Lidoon, missä hän toivoi saavansa virkistystä merestä. Hänellä oli juuri sen verran rahaa, että saattoi vuokrata itselleen uimakopin, missä hän riisuuntui ja läksi sitten viattomasti, sellaisena kun Jumala oli hänet luonut, kohti vettä. Silloin syöksyi vartija siveellisesti närkästyneenä hänen kimppuunsa. Signore, signore, täytyy olla uimapuku! Santerilla ei ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen, mutta hänellä oli maalilaatikko mukanaan. Hän palasi uimakoppiin, puristi värin putkesta ja maalasi raidalliset uimahousut peittämään vartijan silmiä loukanneita kohtia. Kukaan ei enää käynyt hänen kimppuunsa ja hän sai rauhassa kylpeä viileissä laineissa. Miten kauan nämä uimahousut verhosivat hänen pyöreää persoonaansa en tiedä”.
Hertta Tirranen, 1955. Suomen taiteilijoita Alwar Cawénista Wäinö Aaltoseen Elämkertoja. S. 20. Werner Söderström Osakeyhtiö
Tämä näyttely toteutetaan yhteistyössä valokuvaaja Matias Uusikylä ja Taidekehystämö Janne Palmu:n kanssa.
Kuvat: Matias Uusikylä/Promedia Studio
WWW.MARIAEKMANKOLARI.COM 