Taidetakomo Orno Konstsmideri perustettiin 1.5.1921 August Villehard Widénin, G.F Rosenbergin ja E.Lagerqvistin toimesta Wladimirinkatu 21 (nykyinen Kalevankatu). Nimi Orno tarkoittaa ”minä koristan” ja se toimii yhtä hyvin suomeksi ja ruotsiksi. Taidetakomo tuotti aluksi portteja, ovia, sisävalaisimia sekä talojen numerolyhtyjä. Pienemmässä määrin yritys tuotti myös katuvalaisimia.
Aluksi työtä tehtiin omistajien ja yhden palkatun työntekijän voimin hyvin pienikokoisessa pajassa, joka oli noin 30 neliötä. 1930-luvulla yritys sijaitsi Helsingin keskustassa Uudenmaankadulla ja työntekijöitä oli parikymmentä. Yksi perustajista A.V Widén oli valmistunut Taideteollisesta keskuskoulusta metallinkäsittelylinjalta ja hän hallitsi hyvin mm. siselöinnin. Hän oli työskennellyt aiemmin Koru Oy:ssä ja muotoili ainakin joitain valaisimia Ornolle itse. G.F Rosenberg hoiti pääasiassa taloushallintoa ja kolmannen osakkaan E. Lagerqvistin panos yrityksen päivittäiseen toimintaan oli vähäinen. Perustajakolmikko näki 1920-luvun talouskasvun myötä mahdollisuuden kasvuun, koska takomotuotteiden kysyntä oli suurta. Taidetakomon aikaisista töistä tiedetään yrityksen valmistaneen Atlas-pankin (Mikonkadun ja Yliopistokadun kulmassa) pääsisäänkäynnin sisäovet kun taas ulko-ovet tulivat Taito Oy:stä. Sitä mukaa kuin sähköistäminen eteni kasvoi valaisinten kysyntä. Mm. Kuopion Musiikki-Fazerin kaikki valaisimet tulivat Ornolta. Tämän aikaisista tuotteista ei ole olemassa varmaa dokumentointia.
Vuonna 1936 Stockmann tuli mukaan enemmistöomistajaksi ja yrityksestä tehtiin osakeyhtiö. Siitä alkoi voimakas kehitystyö ja tehdas siirrettiin vuonna 1937 Keravalle siellä toimineen Keravan Puusepäntehtaan tiloihin. Yrityksessä nähtiin mahdollisuus laajentaa omaa tuotantoa. Esikuvana lienee ollut Nordiska Kompaniet-tavaratalo Tukholmassa, joka oli menestyksekkäästi myynyt omaa tuotantoa, niin huonekaluja kun valaisimiakin. Valaisinten suunnittelu siirtyi tavaratalon yhteydessä toimineeseen piirustuskonttoriin. Ensin käytettiin ulkopuolisia suunnittelijoita ja vuodesta 1942 mallit syntyivät tavaratalon piirustuskonttorissa palkattujen suunnittelijoiden toimesta. Suunnittelijat matkasivat Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan ammentamaan ideoita. Perinteiset kattokruunut hylättiin ja oma, viimeisimpien trendien mukainen mallisto, asetettiin esille tavaratalon neljänteen kerrokseen.
Tätä kirjoitusta varten olen haastatellut Keravan museonjohtajaa Leena Karttusta ja Design-historian harrastajaa, Helsingin yliopistolla vaikuttavaa Juri Mykkästä. Heiltä ilmestyy pian kirja yhteistyössä tutkija Hannele Nymanin kanssa. Kirja kertoo kattavasti Ornon historiasta. Kirjaprojektia varten he ovat käyneet läpi runsaasti arkistomateriaalia ja haastatelleet tehtaan entisiä työntekijöitä. Vanhimmat haastattelut ovat jo 1970-luvulta. Ornon arkistot ovat siirtyneet Thorn-Lightingilta Keravan museolle. Lisäksi Lisa Johansson-Papen perilliset ovat lahjoittaneet museolle materiaalia, jota käytetään tutkimuksessa. Valaisinkokoelman perustana on Keravan museon kokoelmat.
Seuraavat muotoilijat ovat vaikuttaneet yrityksen kehitykseen:
Gunilla Jung (1905-1939)
Oli Ornon ensimmäinen varsinainen valaisinsuunnittelija freelance-pohjalta vuosina 1936-39. Jung oli opiskellut Taideteollisuuskeskuskoulussa graafisella osastolla sekä tehnyt metalli-alan opintoja. Hän sai varsin nopeasti, osin isänsä suhteilla, suunnitella hopeaa sekä valaisimia eri kohteisiin. Gunilla Jungin isä oli arkkitehti Bertel Jung ja hänen serkkunsa oli tekstiilitaiteilija Dora Jung, jonka isä oli Walter Jung. Ornolla hän suunnitteli lyhyen elämänsä aikana uuden malliston, mutta valitettavasti näiden dokumentointi on ollut vähäistä. Nykyään niiden tunnistamista vaikeuttaa se, ettei Orno yleensä markkinoinut valaisimia Jungin nimellä. Ennen sotia Ornolle suunnittelivat valaisimia myös Bertel Lindholm ja Gunnel Gustavsson (Nyman) – on mahdollista että ainakin osa tuotteista on luotu yhteistyössä heidän kanssaan. Gunilla Jung suunnitteli mm. Ravintola Savoyn, Eliten ja Kaivohuoneen valaistuksen.
Lisa Johansson-Pape (1907-1989)
Lisa Johansson-Pape oli vuodesta 1937 suunnitellut huonekaluja Keravan puusepäntehtaalle ja siirtyi sieltä Gunilla Jungin kuoltua valaisimia suunnittelemaan kokopäiväisesti Ornolle. Johansson oli tehtaan ensimmäinen kuukausipalkkainen suunnittelija ja hän tunsi hyvin Gunilla ja Dora Jungin. Suunnittelussa hän jatkoi aluksi Jungin linjoilla ja tuli tunnetuksi käyttäessään korvikemateriaaleja ja Gunilla Jungin muotoilemia kupuja valaisimissaan. Lisäksi hän teki yhteistyötä tekstiilitaiteilijoiden kanssa uudenlaisten kupujen luomiseksi. Lisa Johansson osoittautui hyvin lahjakkaaksi muotoilijaksi, jonka tärkein lähtökohta suunnittelulle oli, miten luoda hyvää valoa ajan ihanteiden mukisesti. Vuonna 1945 tyttären syntymän jälkeen, hän lisäsi nimen Pape sukunimensä liitteeksi. Sota-ajan jälkeen Johansson-Papen tyyli muuttui entistä yksilöllisemmäksi, pelkistetymmäksi ja vielä funktionaalisemmaksi. Puu vaihtui metalliin ja lasiin. Myös muovista syntyi valaisimia. Valaisimet poikkesivat edukseen ruotsalaisista ja keskieurooppalaisista ajan tuotteista. Lisa Johansson-Pape sai myös palkintoja valaisimistaan. Milanon Triennaalessa vuonna 1951 hänet palkittiin Suppilo-
valaisimistaan ja 60-luvulla Pagodi-valaisimista. Muita tunnettuja Johansson-Papen valaisimia ovat ”Kulmikkaat sipulit”- ja Ihanne valaisinperhe , josta käytetään Senaattori nimeä. Tämän nimen valaisin tosin sai vasta 1980-luvulla kun sellainen oli presidentti Urho Kekkosen työpöydällä Tamminiemessä. Senaattoreissa näkee hyvin Johansson-Papen kyvyn varioida, koska niitä on valmistettu messinkijalkaisina, alumiinijalkaisina, ylellisellä nahkapunoksin koristelluilla jaloilla sekä matalalla messinkilaatalla että marmorisella jalkalaatalla (kevätmessuille vuonna 1954). Senaattori valaisinperhettä mainostettiin suunnittelijan nimellä.
Lisa Johansson-Papen aikana suunnittelumateriaalia säilytettiin huolellisesti ja siitä syystä on olemassa laaja dokumentointi ja paljon kuvia. Lisa Johansson-Pape oli varsin ahkera suunnittelija. On arvioitu, että hän suunnitteli mallin joka toinen päivä. Arkistomateriaaliin, valokuviin ja piirustuksiin Johansson-Pape on tehnyt merkintöjä, joiden avulla on mahdollista muodostaa kokonaiskuva Ornon muotoilijoiden tuotannosta.
Yki Nummi (1925-1984)
Kiinassa suomalaiseen lähteyssaarnaajaperheeseen syntynyt Yki Nummi kirjoitti kotimaassa ylioppilaaksi. Nummi opiskeli aluksi matematiikkaa, fysiikka ja taidehistoriaa, mutta siirtyi Taideteolliseen oppilaitokseen ja valmistui sieltä vuonna 1950. Hän sai töitä Ornolta heti valmistuttuaan ja oli yhtiön palveluksessa muotoilijana vuoteen 1973 saakka. Vuodesta 1958 hän teki töitä myös Tikkurilalle. Siellä hän loi Jokeri-värikartat ja perusti Tikkurilan väripalvelun. Väripalvelussa annettiin neuvoja ja tehtiin värisuunnitelmia sekä yksityisiin, että julkisiin tiloihin. Yki Nummi teki mm. Helsingin Tuomiokirkon värisuunnitelman vuonna 1961. Nummi on ollut uraauurtava muotoilija muovien käytössä. Ornolla hän alkoi suunnitella akryylivalaisimia, jotka sitten valmistettiin Sanka Oy:ssä. Uusi, moderni akryyli oli Nummen päämateriaali ja
siitä syntyi monia klassikkovalaisimia. Hänen valaisimiaan palkittiin kultamitaleilla Milanon Triennaaleissa vuosina 1954 ja 1957. Nummen valaisin palkittiin myös Brysselin maailmannäyttelyssä vuonna 1958. Monet Yki Nummin mallit ovat yhä lisenssillä uustuotannossa. Yki Nummen tunnetuimpia valaisimia ovat ModernArt -pöytävalaisin vuodelta 1955. Nimen Modernator se sai kun sellainen hankittiin MoMan kokoelmiin vuonna 1958. Lokki-valaisin on vuodelta 1960. Suomen Sähkölaitosyhdistyksen kilpailussa vuonna 1953 työnimellä Muovimutka esiintynyt valaisin palkittiin ja se otettiin Ornolla tuotantoon. Yki Nummi oli väsymätön valistaja sekä valaistuksessa että värien käytössä.
Orno mullisti valasinmarkkinat muotoilulla ja materiaaleilla
Aluksi Ornolla käytettiin lamppujen materiaaleina lasia, metallia ja jopa jalopuuta. Sodan jälkeen materiaalipula valtasi maan ja materiaalit muuttuivat kekseliäimmiksi. 1950-luvulla ryhdyttiin myös käyttämään muovia ja samoihin aikoihin kultamaalaustekniikkaa kehitettiin – sen laatu oli huima ja nykyinen uustuotanto ei enää pysty samaan.
Sisustusvalaisimet eivät olleet Ornon päätuote, vaan suurimman osan, yli puolet, liikevaihdosta tekivät loisteputkilamput sekä teollisuus-, ulko- ja katuvalaisimet. Stockmannin siirryttyä enemmistöomistajaksi sisustustuotteiden mainonta lisääntyi huomattavasti. Joskaan suunnittelijoiden nimiä ei tuolloin laitettu esille. Vasta menestys taideteollisuuskilpailuissa ja erityistesti Milanon Triennaaleissa houkutteli tehtaan mainostamaan tuotteitaan suunnittelijoiden nimissä. Näin jälkipolville on valitettavaa, että vanhimman tuotannon arkistomateriaalia on vähänlaisesti. Ilon aihe on kuitenkin Johansson-Papen aikana tehty tarkka arkistointi, joka nyt helpottaa ahkerien tutkijoiden työtä ja tuottaa pian paljon odotetun kirjan, joka valottaa Ornon tuotantoa entisestään.
Maria Ekman-Kolari
Esinekuvat: Bukowskis
Henkilökuvat ovat yli 50-vuotta vanhoja ja niissä ei ole tekijänoikeussuojaa
WWW.MARIAEKMANKOLARI.COM 
Hei Maria
Tässähän on meille melkein valmis juttu! Mittaa on ehkä hieman liikaa, mutta sehän ei ole ongelma. Milloin kirja ilmestyy?
Maija
Lähetetty iPhonesta
TykkääTykkää
Kiitos Maija, niinpä. Lyhentäminen on helppoa!
Näillä näkymin se ilmestyy maalis-huhtikuussa!
Yt Maria
TykkääTykkää
Huomasin muutama viikko sitten uuden Orno-kirjan ja sanoin itselleni: ”Tätä on odotettu”. Toisiko se vastauksen Sanka Oy ja Orno-Stockmann -yhteistyöhön ja antaisi kasvot 1970-luvun alkupuolen akryylivalaisinmalliston suunnittelijoille? Kertoisiko se lähes tuntemattomaksi jääneen Tapio Wirkkala & Orno -yhteistyön taustalla vaikuttaneista tekijöistä 1960-luvulla ja eurooppalaisista yhteistyökuvioista? Olisiko kirjaan tullut mukaan samanlaisia hauskoja muisteloita kuten Sinkka-museon yleisöluennon stoori neuvostoajan tilauksista ”Ornon pieni kattokruunu ja Ornon iso kattokruunu”?
Nähtäväksi jää, ehkä kirjan voi ostaa 18.5. avautuvat näyttelyn ajan museokaupasta. Nyt Prisma, Suomalainen kirjakauppa ja Akateeminen eivät myyneet sitä.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista. Akateemisessa kirjakaupassa kirja oli jo myynnissä Hulluilla päivillä. Nautinnollisia lukuhetkiä sen påarissa kun kirjaan saat hankittua.
TykkääTykkää
pari tarkennusta Ornon valaisimiin. Lisa Johansson-Pape ei tullut heti Gunillan kuoleman jälkeen Ornolle, vasta 1942, hänet kutsuttiin Ornon päätoimiseksi muotoilijaksi. Toinen on tämä Apollo valaisin, se ei ole Yki Nummen muotoilema,vaan ”Team Sanka”, joka oli ryhmä Sanka Oy:n henkilöitä, sekä Ornon muotoilijoita.
TykkääTykkää
Yki Nummen kuvien joukossa oleva ”Apollo” ei ole Ykin valaisin, vaan loviisalaisen Sanka Oy:n omaa valaisinmallistoa, josta vastasi Sankan suunnittelijatiimi. Valaisimia myytiin Stockmannin kautta ja ne löytyvät kyllä Ornon kuvastoista. Usein näkee sitä virheellisesti Ykin valaisimeksi mainittuna.
TykkääLiked by 2 people
Pieni tarkennus historiaan, 1304 Lisa Johansson-Pape valaisin oli jo 1947 n:o 20 luettelossa.
TykkääTykkää