GRAND ANTIQUES – LAATUMESSUT TUKHOLMAN MILLESGÅRDENISSA

Grand Antiques antiikkimessut järjestetään lokakuussa joka toinen vuosi Ruotsin antiikki- ja taidekauppiaiden (SKAF) toimesta. Yhdistys on tunnettu siitä, että sen jäsenet ovat arvostettuja asiantuntijoita sarallaan.

Mielenkiintoista on, että joukossa on nykyään myös yksi suomalainen kauppias Arthur Aminoff, jonka Merikadulla sijaitseva liike Galerie Donner on keskittynyt 1700-luvun huonekaluihin, hopeaan ja taide-esineisiin Itämeren alueelta. Aminoffin tietotaitoa arvostetaan laajalti ja muutama vuosi sitten hänet jopa valittiin vuoden antiikkikauppiaaksi – Ruotsissa. SKAF katsoi silloin, että historiallisista syistä myös itäinen osa valtakuntaa, voi tämän kunnianosoituksen saada.

 

Kyselin tänään Arthur Aminoffilta kuulumisia messuilta ja hän kertoi, että kaupankäynti oli vireää. Hän luetteli siihen muutamia erityisiä syitä. Ensinnäkin Millesgården oli tapahtumalle sopiva paikka ja siitä syntyi mukava kokonaisuus ja erityinen tunnelma. Toiseksi kävijöitä oli runsain mitoin. Uusi konsepti, jossa kauppiaiden osastot sulautuivat yhteen ja esineet oli asetettu esiin mahdollisimman kauniisti, houkutteli selvästi ostajia.

Aminoff kertoi myös, että messuilla oli pari hyvin erityislaatuista kaupantekoa.

Claes Moser niminen kauppias oli saanut haltuunsa lähes koko Marie Kröyer (1867-1940) nimisen tanskalaisen taiteilijan tuotannon. Hän oli yhden kautta aikoja tunnetuimman tanskalaisen Skagen siirtokunnan taiteilijan P. S. Kröyerin vaimo, joka on ikuistettu taiteilijan tärkeimpiin maalauksiin. Marie Kröyer oli erinomainen taiteilija itsekin, mutta hänen töitään ei ole näkynyt jälleenmyyntimarkkinoilla. Näin jälkeen päin myös syy selvisi. Teokset ovat olleet suvun hallussa. Tämä on joskus varsin tavallinen tarina kun taiteilijalle ei löydy myyntinoteerauksia. Niitä ei vain ole voinut syntyä koska teoksia ei ole ollut kaupan. Taidekaupassa noteeraukset ovat tärkeitä koska ne ovat tärkeä osa hintakuvan muodostajina. Hintatietoiset ostajat tarkistavat aina hintanoteeraukset ennen ostopäätöstä. Mikäli taiteilijalta on teoksia kaupan harvakseen on hintakuvakin epävarma. Tosin tämä esimerkki myös vahvistaa sen ajatuksen, että laadukkaat teokset ovat kurantteja kaikkina aikoina – Claes Moser myi lähes kaikki teokset näillä messuilla.

Toinen erityislaatuinen tapaus messuilla oli Carl Henrik Brolin (1765-1832) signeeratun erittäin kookkaan noin 160 cm korkean kristallikruunun myynti. Lundgren´s Antikin veljekset Ian ja Theo ovat antiikkikauppiaita jo kolmannessa polvessa. He olivat saaneet myyntiin tämän erityisen kristallikruunun kuolinpesästä. Se jännittävä asia tässä oli, että heidän isoisänsä oli myynyt juuri tämän kristallikruunun 50 vuotta sitten siihen kotiin josta se nyt tuli jälleen heille kaupan. Tämän tyyppinen tapahtuma kertoo paljon antiikki- ja taidemaailmasta. Pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet voivat kestää sukupolvia. Laadukkaat ja klassiset antiikkiesineet pitävät hyvin arvonsa. Kun esineen vaiheet tunnetaan näin hyvin antaa se myyjälle ja ostajalle tietyn takuun.

 

Lisää näistä messuista voit lukea myös Gods ja Gårdar lehden Tina Klingspor- blogista

http://godsochgardar.se/bloggar/tina/grand-antique-2016/

 

 

SUKUTUTKIMUS ON NYT SUOSITTUA JA MIKÄ PARASTA SE VOI MYÖS ANTAA KERÄILYESINEILLE LISÄARVOA!

Sukututkimussivuston mainos vilahtaa televisiossa yhä useammin – mitä ihmettä ajattelee moni? Samaiselta sivustolta löytyy tieto, että heillä on jo 2 miljardia sukupuuprofiilia ja 6,9 miljardia nimeä rekistereissään. Kuulostaa aikamoiselta määrältä!? Ja miksi ihmeessä antiikki-, design- ja taideasiantuntija pohtii tätä?

Pikainen kysely ystäväpiirissä vahvistaa epäilyn, monet tuntuvat olevan kiinnostuneita perheensä historiasta ja juuristaan eli sukututkimuksesta. Kiinnostus on herännyt syystä tai toisesta. Kipinä on ehkä saatu kun on peritty esineistöä tai kun on haluttu selvittää suvussa esiintyvien perinnöllisten sairauksien alkuperää ja laajuutta tai halutaan ymmärtää omia ominaispiirteitä. Ihan uteliaisuuttaankin sitä voi harrastaa.

Nykyään sukututkimus on helpottunut huomattavasti niistä ajoista jolloin ainoa mahdollisuus saada tietoa oli käydä tutkimassa kirkonkirjoja virka-aikana.

Arkistoja digitalisoidaan ja monet ovat ahkeroineet sukututkimuksen parissa pitkään. Nämä tiedot ovat nykyään suhteellisen helposti ja nopeasti saatavilla, joten sukupuun rakentaminen sujuu monesti jopa aika nopeasti. Se ei tietysti poista sitä vastuuta, joka on kaikilla tutkijoilla suhtautua lähteisiin kriittisesti ja tutkimuseettisesti.

Lisänsä asiaan vielä tuo dna-tutkimus, jonka pääasiallisena tehtävänä on vahvistaa jo tutkittua tai antaa osviittaa siitä mistä ehkä kannattaa tutkia. Aikaa ja rahaa siihen voi tietysti käyttää määräämättömästi.

Syy miksi minua tämä kiinnostaa on, että olen tietysti itse antanut asialle pikkusormen ja huomannut sen vieneen koko käden. Ammatillisesti näen sukututkimuksessa suuren mahdollisuuden antiikin- designin- ja taiteen kohdalla. Nykyään esineet joiden vaiheet pystytään osoittamaan ovat myynnillisesti paljon parempia kun ne joiden osalta se tieto uupuu. Sitä paitsi itselle on paljon mielenkiintoisempaa omistaa jokin esine kun sen vaiheet tunnetaan.

 

Mikäli sukututkimuksesta vielä laaditaan sukukronikka pelkän sukutaulun sijaan, niin tieto avautuu helposti jopa sellaiselle jota asia ei kiinnosta.

 

ALEKSANTERINKATU 16, HELSINKI – UUSI KOHTAAMISPAIKKA!?

Osallistuin viikolla erään yrityksen aamiaistapahtumaan toukokuussa ovensa avanneessa Helsingin kaupunginmuseossa. Museon sijainti on todella ihanteellinen aivan Senaatintorin ja Kauppatorin tuntumassa Aleksanterinkadun ja Katariinankadun sisäpihalla.

Pohdin itsekseni, kun kuuntelin museonjohtaja Tiina Merisalon erinomaista esitystä museon uusiutumisprosessista, että vihdoin on oivallettu, että taiteen ja kulttuurin tulee olla osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Kaupunginmuseossa on madallettu kaikkia kynnyksiä, jotta helsinkiläiset ja kaupungissa vierailevat löytäisivät museon. Sisäänpääsymaksua ei ole ja pohjakerrokseen on luotu oleskelu-/työskentelytila – jonne voi vaikka ottaa omat eväät mukaan ja jossa voi pitää kokouksia, tavata ihmisiä tai vaikka lukea kirjaa omassa rauhassa. Sisutus on tehty aikajanassa. Voi valita istuuko 1920-luvun tyylisessä sohvassa vai lukeeko 1970-luvun lampun valossa. Erikoisuutena 1980-luvun tyylin sisustettu kokoushuone piirtoheittimineen, jota voi kohtuulliseen hintaan varata isompaa tilaisuutta varten.

Museo on satsannut moniin yleisöä kosiskeleviin erikoisuuksiin.

Löytyy aikakone, joka hyödyntää ääntä, animointia ja 3D-virtuaaliteknologiaa. Sen tavoitteena on luoda elämys vaikka valokuvaaja Signe Branderin Helsingistä 1900-luvun alusta tai luoda tunnelma millaista on kävellä entisajan mukulakivikadulla kaupunkilaisten keskellä.

Helsingin valitut palat on kuin tehty nostalgiatrippiä varten – voi lekotella hetekassa ja kuunnella Markus-sedän satutuntia, kuunnella 50-luvun radio-ohjelmaa tai tutkailla pienoismalleja kaupungista.

Lasten kaupunki taas antaa lapsille mahdollisuuden tutustua kaupunkiin elämysten kautta.

 

Ja miksikö olen tästä niin innoissani? Siitä syystä, että juuri tällaisina taloudellisesti ja poliittisesti kovina aikoina ihmissielu tarvitsee taidetta ja kulttuuria. Käytännössä se tarkoittaa tietoa omista juurista ja vahvistusta omalle identiteetille.

Toivon vaan, että mahdollisimman moni ymmärtää tarttua tähän mahdollisuuteen nähdä ja kokea muistojen Helsinki – nyt kyllä paljasjalkainen helsinkiläinen, edesmennyt mummoni Irja Minnehahakin olisi innoissan.

Toisaalta haluaisin olla asiasta aivan hipihiljaa, jotta voisin kaikessa rauhassa kömpiä 1930-luvun sohvaan tekemään töitä ja hörppimään hyvää teetä kun räntä vihmoo vaakasuoraan tai istuskella sisäpihalla kauniina kesäpäivänä nauttimassa virkistävää juomaa parhaan ystävättären seurassa. Nähtäväsi jää tuleeko tästä uusi kohtaamispaikka!?

Viisi syytä miksi Akseli Gallen-Kallelan pitäisi olla seuraava taiteilijasupertähtemme!

Helene Schjerfbeck on pitkään kannattanut maamme mainetta ja kunniaa kansainvälisillä taidemarkkinoilla. Kysyntä on kasvanut vielä entisestään sen jälkeen kun hieno Schjerfbeck-näyttely kiersi maailmaa. Myös Gallen-Kallela sai merkittävän yksityisnäyttelyn Pariisin D’Orsay museoon taannoin.

Kuten kaikki tiedämme, hienot näyttelyt tekevät taiteilijaa tunnetuksi, mutta ne eivät tee taiteilijasta myyntimenestystä. Edustavia teoksia pitäisi myös olla saatavilla jälleenmyyntimarkkinoilla – ja sillä tarkoitan merkittäviä teoksia taiteilijan tuotannosta. On tietysti hyvin monesta pienestä asiasta kiinni koska jokin teos päätyy realisoitavaksi. Akseli Gallen-Kallelan kohdalla on kulunut hyvin pitkä aika siitä kun edellinen merkkiteos on ollut kaupan.

 

Tässä viisi syytä miksi Akseli Gallen-Kallelan tulisi menestyä:

1. Akseli Gallen-Kallelan nimi on suurimmalle osalle suomalaisista tuttu jo kouluajoista lähtien. Hänen maalamansa realistiset kansankuvaukset, Kalevala- ja Karjala-aiheiset teoksensa ovat monille tuttuja.
2. Akseli Gallen-Kallela on ollut hyvin muuntautumiskykyinen ja monipuolinen taiteilijana. Hän on öljyvärimaalausten lisäksi maalannut freskoja, tehnyt kokeita grafiikan saralla sekä suunnitellut tekstiilejä ja huonekaluja.
3. Akseli Gallen-Kallela suunnitteli itsenäisen Suomen armeijan asepukuja ja kunniamerkkejä. Hän oli näin ollen mukana luomassa kansallisia tunnusmerkkejämme.
4. Kansallissankarimme Akseli Gallen-Kallela oli hyvin kansainvälisesti suuntautunut ja teki pitkiä ulkomaanmatkoja mm. Parisiin, Berliiniin, Unkariin, Italiaan, Itä-Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan. Siksi hän on tunnettu ja hänen teoksiaan löytyy myös kokoelmista maamme rajojen ulkopuolelta.
5. Akseli Gallen-Kallelan yksi versio Keitele-nimisestä maalauksesta on esillä Lontoon National Galleryssä. Siellä maalaus on herättänyt ansaittua ihailua, myös keräilijöiden keskuudessa. Tästä syystä Akseli Gallen-Kallelan teokset ovat tällä hetkellä taidekokoelmia konsultoivien suosituslistoilla.

Nähtäväksi jää löytyykö markkinoille lähivuosina jotain taiteilijan huipputeoksia myytäväksi – koska se on nyt esteenä uuden suomalaisen taiteen supertähden syntymiselle!

 

Hopean puhdistaminen

Jokainen, joka omistaa hopeaesineen, tietää että ennemmin tai myöhemmin esine tummuu. Tummumista voi hidastaa sulkemalla esine mahdollisimman ilmatiiviisti esimerkiksi muovipussiin. Hopean hapettuminen johtuu ilmassa olevista rikkiyhdisteistä. Ilmansaasteet jouduttavat prosessia. Ainoa tapa saada mustunut esine jälleen kiiltäväksi on puhdistaa se.

Puhdistusaineita on monenlaisia ja niiden teho perustuu pääasiassa hankaamiseen. Kannattaa muistaa, että esineen on oltava ”puhdas” ennen kiillotusta. Esimerkiksi ruuanjäänteet tai steariinitahra estävät kiillotuksen. Kultauksia ei saa eikä kannata puhdistaa hopeanpuhdistusaineella. Varovainen kannattaa olla myös esimerkiksi aterimien kanssa joissa on yhdistetty ruostumatonta terästä ja hopeaa. Kiinnityskohta ei kestä puhdistusainetta lainkaan. Sama pätee korukiviin, helmiin ja muihin ei-hopeapitoisiin materiaaleihin. Mikäli on epävarma, voi tilata kultasepältä puhdistuksen.

Kun päättää itse ryhtyä puhdistamaan hopeaansa, kannattaa valita tarkoitukseen sopiva puhdistusaine. Pakkausselosteeseen ja käyttöohjeisiin kannattaa tutustua huolella, jotta lopputulos on onnistunut. Aineet voi karkeasti jaotella seuraaviin luokkiin.

Nestemäiset puhdistusaineet, vanut, tahnat, pulverit ja puhdistusliinat.

Nestemäiset puhdistusaineet: Niitä on emulsiomaisia ja aivan juoksevia, joten ne ovat erilaisia käytössä. Nestemäiset puhdistusaineet soveltuvat esimerkiksi aterimien ja vain hopeasta valmistettujen korujen puhdistamiseen.

Emulsiomainen puhdistusaine levitetään rätillä tai vanulla, annetaan vaikuttaa ja hangataan kangaspalalla puhtaaksi. Täysin nestemäinen puhdistusaine, johon esine nopeasti upotetaan, puhdistaa esineen hetkessä. Kaikki puhdistusaineet ovat syövyttäviä, joten työpintojen, omien käsien ja silmien suojaamiseen pitää kiinnittää huomiota. Pese kaikki puhdistetut esineet astianpesuaineella, varsinkin mikäli ne joutuvat kosketuksiin ruuan kanssa.

Puhdistusvanu: Suojakäsineiden käyttöä suositellaan. Levitä puhdistusaine ja hankaa vanulla puhtaaksi. Pese esine astianpesuaineella tai vedellä. Kuivaa ja kiillota pinta nahkealla tekstiilillä.

 Tahnat: Tahnoja ei kannata käyttää esineisiin, joissa on vaikka kirjailtuja monogrammeja tai runsaasti kohokuvioita. Tahna tunkeutuu nimittäin joka sopukkaan ja sitä voi olla vaikea saada pois. Tahnamaisen puhdistusaineen hyviä puolia on mm. että mitä enemmän esinettä hankaa, sen kiiltävämmäksi se tulee.

Puhdistusliinat: Ovat kaikkein hellävaraisimpia antiikkihopealle. Niillä voi joskus jopa sipaista kevyesti kultauksen päältä. Liinoja kannattaa käyttää myös alpakalle, uusihopealle, ja hopeoiduille esineille. Hopeoiduissa esineissä on metalliseoksen päällä ohut hopeakerros. Voimakkaat aineet ohentavat tätä kerrosta. jossa hopeana hohtava pinta on ohuelti hopeaa ja kuluu helposti. Liinat eivät puhdista esinettä liian puhtaaksi, vaan esineeseen jää kevyt patina.

Kun puhutaan hopean puhdistamisesta on olemassa monta erilaista katsantokantaa. Yhden mielestä esineen pitää kiiltää kovasti ja toisen mielestä patina on toivottavaa.

Usein kuulee, varsinkin suurten ikäluokkien edustajien parista, että heille on elämän aikana ilmaantunut jonkinlainen ”hopeanpuhdistuskammo”. Tapana oli 40-50-luvuilla, että koululaiset puhdistivat perheen hopeita esimerkiksi kerran viikossa koulupäivän jälkeen. Haiseva puhdistusaine, ankara kuri ja usein toistuva rutiini on aiheuttanut monelle ikävän muiston. Onneksi nykyaikaiset aineet helpottavat tehtävää kovasti. Mikäli tummumista haluaa välttää ei käyttöhopeaa kannata altistaa kanamunalle, majoneesille tai muille rikkiyhdisteitä sisältäville elintarvikkeille.